Sataa, sataa ropisee

Vesi merkitsee elämää. Se lienee maailman tärkein aine. Ennen 1700-lukua sitä pidettiin yhtenä alkuaineista.

Noin 60 prosenttia kehostamme on vettä. Sinisen planeettamme pinta-alasta veden peitossa on 75 prosenttia.

Suomalaisille vesi on osa kansallista identiteettiä: saamme asua tuhansien järvien maassa.

Kaikki elämä suuntautuu sinne, missä on vettä. Tutkimuksissa on havaittu, että kasvien juuret suuntautuvat kohti virtaavaa vettä. Samaa ei tapahdu, jos ääni soitetaan nauhalta. llmeisesti kasvit siis “kuulevat” eli aistivat akustisen värähtelyn.

Myös ihminen tuntee vetoa virtaavan veden ääneen. Se on olemukseltaan musikaalista ja yksi suosituimmista luonnonäänistä, jota moni tykkää kuunnella kuulokkeista ennen nukahtamista. Kenties haaveillen nukahtamisesta sateen ropinaan teltan tai mökin kattoon.

Mistä tämä mieltymys johtuu?

Veden kohiseva ääni, olipa lähteenä sitten koski, puro, putous, sade tai rantaan paiskautuvat aallot, sisältää kaikki kuuloalueemme taajuudet, hieman samaan tapaan, kuin valkoinen valo sisältää kaikki aallonpituudet. Valkoinen kohina (white noise) voi vahvistaa eri aivoalueiden välistä kommunikointia ja tuottaa lievän hypnoottisen mielentilan, joka purkaa tehokkaasti stressiä. Aivomme tulkitsevat tasaisen, jatkuvan äänen ei-uhkaavana ja siten rentouttavana. Veden ääni tuottaa iloa ja mielihyvää. Luovassa tilassa ja puron solinassa on myös jotain samaa: joustavuutta, voimaa, vapautta ja kirkkautta.

Jos löydät metsäretkelläsi solisevan puron tai kohisevan kosken, sen konserttia kannattaa pysähtyä kuuntelemaan rauhassa 5-8 minuutiksi. Voit sulkea silmät ja antaa solinan upota syvälle sieluun. Kun olet vaiti ja keskityt, solina huuhtoo, rentouttaa ja virkistää. Kaikki kireydet ja huolet peseytyvät pois kudoksistasi. 

Voit myös kokeilla osallistumista konserttiin tuottamalla ääntä itsekin heittäytymällä leikkiin. Läiskyttele, hakkaa kiviä yhteen, tai laula niin, että oma äänesi sointuu yhteen veden äänen kanssa.

Meren tai järven katselua on joku sanonut ihmisen perustarpeeksi. Ulapalle, mieluiten horisonttiin asti tuijottelu on tavoiteltua luksusta, joka nostaa tonttien hinnat pilviin ja jota maakrapukin säännöllisesti kaipaa ja kesälomien jälkeen usein kaiholla muistelee. Avaruus, vapaus, selkeys, tila, seikkailu, rauha.

Vesi on myös voimakkaan aistillista. Kokonaisvaltaisin aistimus saavutetaan uppoutumalla veteen kehollisesti. Luonto tulee näin kirjaimellisesti iholle. Kukapa ei nauttisi sopivan lämpimässä, lempeästi aaltoilevassa tai virtaavassa luonnonvedessä uimisesta. Sandaaleilla voi myös kahlata purossa tai joessa ohimennenkin. Luonnonvesissä pärskyttely tuo mieleen mieluisia lapsuusmuistoja ja ylläpitää paitsi luontoyhteyttä, kehomme tervettä mikrobitasapainoa ja sen myötä vastustuskykyä.

Vesi on tunnistettu terapeuttiseksi elementiksi jo antiikin aikana, eikä kylpylöiden, poreammeiden, paljujen, hierovien suihkujen tai kylmäaltaiden suosio ole ainakaan laantumassa. Talviuinti tai kylmädippaus kasvattaa edelleen suosiotaan ja on monen vannoutuneen harrastajan mukaan erityisen hyvää oloa tuottavaa. Sen puolesta on kyllä näyttöäkin: kylmä mm. purkaa stressiä, laukaisee endorfiinituotannon ja parantaa vastustuskykyä ja mielialaa sekä kiihdyttää ruskean rasvan tuotantoa. Aivan kaikille tämä nautinto ei kuitenkaan sovi, sillä kylmäshokki on keholle kova rasitus.

Taitaa olla perinteinen suomalainen lumihangessa saunomisen lomassa pyörähtäminen nykyisin jo harvinaisempaa kansanperinnettä.

Sekin tuo jo suuren kehollisen vesielämyksen, jos joskus retkireitin varrella vaivautuu riisumaan kengät ja uittaa hetken varpaitaan lammessa tai purossa. Tai vaikka ensin pesee siinä kasvonsa.

Polvistu, kauho vettä kasvoillesi ja tunne sen viileys. Tunne, miten raikastuminen ja kirkastuminen valtaa koko olemuksesi. Miltä tuulenvire tuntuu kostealla iholla?

Kokemuksen voi mieltää vihkiytymisenä luontoon ja kyseiseen paikkaan, kuin kasteena, joka välittää siunauksen. Samalla saat vahvistettua mikrobiomiasi. Tältä tuntuu olla elossa!

Peseytymisen lisäksi vahvimpia luontoyhteyskokemuksia on puhtaan luonnonveden juominen. Kaivo- tai lähdevesi, puhdas järvi, janon sammuttaminen tunturipurosta hikisellä vaelluksella. Aah! Virkistävämpää juomaa tuskin on.

Vedellä on myös epämiellyttävämpiä olomuotoja. Ukkosmyrskyä tai syksyistä tihkusadetta, marraskuun räntähyökkäyksestä puhumattakaan, ei useinkaan pidetä kovin elvyttävänä. Syksyn tullen minullekin kesäihmisenä käy helposti niin, että ulkoilukerrat alkavat vaivihkaa vähentyä ja sohva ja teemuki houkuttaa enemmän kuin harmaaseen sadekeliin lähteminen. Silloin tällöin mukavuudenhalu ja suoranainen laiskuus voi kuitenkin olla hyvinkin palkitsevaa voittaa. Vedenpitävästi varustautuneena metsäkävely sateessa on äärettämän virkistävää ja tunnelmallista. Saat todennäköisesti olla kerrankin aivan rauhassa vilkkaammallakin polulla. Kosteaa, sateentuoksuista hapekasta ilmaa on hyvä ja helppo hengittää. Sateisessa luonnossa on aivan omanlaisensa rauha, äänimaailma ja tuoksu.

Jospa seuraavan kerran kokeiltaisiinkin ajatusta ”Ihanaa, sataa!” selkäydinreaktion “Ääh, taas sataa!” sijaan, kun ulkoilusuunnitelmat uhkaavat kuivua kokoon?

Vaikka metsäkylvyissä ei useimmiten konkreettisesti uida, kylpy-sanaa (japanista kirjaimellinen käännös on ”metsäsuihku”) käytetään siinäkin varsin osuvasti kuvaamaan hyvää tekevää ja kokonaisvaltaista uppoutumista luontoon. Jossakin muodossa vesiterapia on osa jokaisesta ohjattuakin metsäkylpyä, syystä.

Vesi, vanhin voitehista. Pili, pili, pom!