Lapsuuden ikuiset kesät
Tiedäthän, kuinka lapsena kesät olivat loputtoman pitkiä, ja aurinko paistoi aina?
Mummolassa, Savon sydänmailla, alkukesän ja juhannuksen neitseellinen vihreys vaihtui heinäkuun paahteelta tuoksuvaan niittyyn, paarmoihin ja heinätöihin. Vuoroin heittelimme talkoilla heinää seipäälle kuivumaan, vuoroin valmiita heinäpaaleja traktorinlavalle ja sieltä heinäsuojaan. Ajovuoroista vähän kilpailtiin. Työnteko särki jäsenissä ja ihoa pisteli makeasti iltasaunassa. Kerran viikossa haettiin jäätelöt ja karkit kauppa-autolta Aku Ankkojen kaveriksi.
Aitan vintillä sai parhaat unet siskonpedissä serkkujen kanssa. Tutkimme vanhoja aarteita, tavaroita, joiden käyttötarkoitusta emme aina tienneet. Separaattori, rukki, voikirnu. Pihapihlajassa kerrosmaja, johon voi kiivetä piiloon. Kauempana taas salainen kaupunkimme, kivirauniot, jonka onkaloissa meillä oli asumukset ja kaupat. Joskus seikkailimme pidemmälle: lähteelle, hylätylle sepän pajalle, Japsi-koiran haudalle, hevosaitaukseen. Isollekoivulle. Kymmenien metrien korkuinen jättiläispuu oli rakas maamerkki mummolaan saavuttaessa, ja näkyi kaupunkiin asti. Suru oli syvä, kun kuulin salaman koituneen sen kohtaloksi. Kauan se olikin saanut mäellä kasvaa.
Navetassa oli jokaisella nimikkovasikka. Tervapääskyt kirkuvat ja syöksähtelevät pihapiirissä.
Juhannustaikoja tehtiin kovassa uskossa ja lettuja paistettiin muurinpohjapannulla. Myöhemmin opin tekemään talli- ja navettatöitä, käsinlypsyäkin vielä sai kokeilla.
Vietin mummolassa myös jonkun joulun ilman vanhempia. 16-vuotiaana, kirkkaana, kireänä pakkasyönä, kuutamo ja hohtavat hanget vetivät minua puoleensa. Oli lähdettävä ulos. Musta tähtikirkas taivas oli jotain, jota en ollut koskaan kaupungissa nähnyt. Tai kuutamoa, joka valaisi kaiken niin kirkkaasti, että metsässäkin olisi nähnyt kulkea. Varjot olivat teräväreunaisia, lumi narskui maalaistiellä jalkojeni alla. Mitään muuta ääntä ei kuulunut. Hengitys höyrysi, hiljaisuus huumasi korvia. Pirttien savut nousivat suoraan ylöspäin. Olin yksin universumissa. Kylmyys ja pimeys ihastutti ja vähän pelotti. Jokin sai minut viivyttämään paluuta tuvan lämpöön.
Mummolavierailujen lisäksi kiertelimme kesäistä Suomea perheen kanssa asuntovaunulla monena kesänä. Maailman paras liikkuva majaleikki! Uusi kotimme oli aina vahtuvalla rantatontilla, ja minulla oli leirinpystytyksessä omat vakiotehtäväni. Rakkauteni mäntykankaisiin lienee sekin syntynyt männikköön perustetulla karavaanialueella. Tuulen rauhoittava, aaltoileva humina honkien latvuksissa kaivertui kuulomuistiini ja imeytyi osaksi minua. Heleämpää riemua soivat koivut ja haavat Ilmattaren soittaessa niitä täydessä lehdessään. Silmäni ummistuivat, olin täysin onnellinen. Oi kesä!
