Lasten kanssa luonnossa

Vuoroviikkoäitinä lasten kanssa yhdessä vietetty aika on ollut vuosien ajan rajallista, joten olen pyrkinyt ottamaan siitä ns. kaiken irti (pelkkää oleilua unohtamatta) kun he olivat pieniä. Tavakseni tuli viedä heitä sunnuntaisin ja lomilla päiväretkille luontoon mahdollisimman usein.

Muutaman kerran olemme telttailleet yönkin yli.

Viime vuonna (2022) sain nuoremman teinipoikani lähtemään kanssani viideksi päiväksi rinkkavaellukselle Kilpisjärvelle, kun olin saanut riittävästi itsevarmuutta eräopaskoulusta sen toteuttamiseen. Tuota kokemusta varmasti muistelemme loppuelämämme.

Vaelluksen jatkoksi seikkailimme vielä autoillen Norjassa Senjan saarella. Sekin oli ainutkertainen kokemus – minulle uusi vuorten ja meren yhdistelmä. Oli outoa, että puolukanvarpuja kasvoi ja poroja laidunsi Atlantin rannallakin. Ja ajatus, että olimme näin lähellä kotoa jo valaiden ja muiden valtameren asukkien kotona, mielettömän suuren meren äärellä…

Huimaava kiipeäminen purjeen muotoiselle Segla-vuorelle turistijonossa valokuvaamaan – ja lähes sydänkohtaus, kun poika halusi roikkua reunan yli ja ottaa pystysuorasta seinämästä kuvan. Se maisema oli kyllä some-maineensa väärti, ja saimme kokea sen vieläpä ainoana reissuun osuneena aurinkoisena päivänä.

Viimeisenä iltana Norjan puolella poikani sai kirsikkana kakun päälle kuvattua elämänsä ensimmäiset, näyttävät revontulet – juuri, kun itse olin suihkussa! Se kruunasi reissun hänelle, ja siten myös minulle. Kolkuttelimme tyytyväisinä yöjunalla etelää kohden.

Muistoihin on jäänyt myös liian myöhään kesäiltana ideoitu äkkilähtötelttaretki Porkkalanniemeen. Kamojen pakkaus, ruokien kasaminen, aivan liian roinan raahaaminen maitokärryillä metsän läpi, leirin pystytys pimeässä. Öinen, rättiväsynyt, nälkäkiukkuinen ja puoliksi epäonnistunut nuotiokokkailu ja letunpaisto. Palkintona kuitenkin herääminen aamulla makuupussista ihailemaan teltan ovelta kimmeltävää merta ja hiekkarantaa. Maailman maistuvimman kahvin juonti kalliolla lintujen kirkuessa kesää – onneksi lähdettiin!

Monet suuret elämykset ovat tapahtuneet aivan lähellä, kuten hiihtoretki jään yli Vasikkasaareen, tulistelu ja termarilohikeiton nauttiminen kodassa. Kuin olisimme matkanneet erämaahan kauas kaikesta, vaikka manner oli näkyvissä.

Ja se hiihtoloma Kainuussa. Kun pitkälti puhelimessaan ja tietokoneella arkisin elävä nuori pysähtyi ladulle ja kehotti: äiti, kuuntele! Ei kuulu yhtään mitään! Olimme sanattomasta sopimuksesta hiljaa pari minuuttia.

Arvuuttelimme luppoa ja naavaa. Söimme munkit ja lämmittelimme tulilla, jotka ylpeydekseni sain elpymään tuhkasta. Palatessa teinit menivät menojaan, kun jäin taas kerran kuvailemaan talvisen metsän yksityiskohtia.

Keväisin ensimmäiset äitienpäivän eväsretket valkovuokkoparatiisiin, milloin minnekin. Ramsholmen Tammisaaressa ylitti muut.

Kolmårdenin kirahvit vauvoineen, leijonat, norsut, tiikerit ja männyissä roikkuvat apinat. Tietenkin Korkeasaari ja Haltialan tila. Ranuan pöllö- ja jääkarhuparat. Dubain meriakvaariot. Eläintarhojen eettisyyden pohtiminen yhdessä, johon ei liene yksiselitteistä vastausta.

Lasten ollessa alakouluikäisiä jokalauantainen rituaalimme oli Avaran luonnon katsominen telkkarista ennen saunaan menoa. Kuinka meditatiivisia ovat varsinkin upeat merijaksot. Moni luontoelämys olisi jäänyt kokematta ilman tätä ohjelmaa, jonka toivon jatkuvan ikuisesti.

Kun perhemelontakurssi oli käyty, piti alkaa etsiä tilaisuuksia taitojen harjoitteluun. Retki Sipoonjoen suulta ylävirtaan Amazonin rehevää viidakkoa muistuttavaa jokea pitkin oli täydellistä nautintoa. Koko päivän melonta Linnansaaren kansallispuistoon oli puolestaan kotimaan matkailuautoturneen kohokohtia. Niin joo, hieno retki muuten, mutta trangian kaasu jäi kotiin, joten eväät syötiin kylmänä ja norppia ei äärimmäisen hartaasta etsiskelystä huolimatta löydetty. Mutta se järvimaisema ja kaunis heinäkuinen sää valkeine poutapilvineen, se oli kauneinta Suomea!

Elämys oli myös satojen metrien kahlaaminen ulappaa kohti ja auringonlasku matalilla Kalajoen hiekkarannoilla, keskiyön auringon juhlien historiaan tutustuminen Aavasaksalla, sekä puuskutus Taivaskeron huipulle tihkusateessa tuntien ajon jälkeen. Kohtaaminen kunnioitusta herättävien porohirvaiden kanssa paratiisinkaltaisessa purolaaksossa pysäytti ajankulun.

Teijolla otettiin pehmeä lasku kansallispuistoon hotellin ja pizzerian kautta, asteltiin pitkoksia yöpymään laavulle (josta paettiin kesken yötä telttaan hyttysiä pakoon), hypittiin kalliolta järveen ja vedettiin vetolossilla itsemme saareen. Loppupalkintona yö puumajassa ja yhden Suomen suurimman savusaunan koeajo, aah!

Jotain reissuistamme lienee tarttunut täysi-ikäistyneeseenkin poikaan, koska hän lähti tyttöystävän kanssa Nuuksioon viikonlopuksi viime kesänä ja halusi aivan oma-aloitteisesti osallistua lukion hiihtovaellukselle UKK-puistossa. Ja minä kun luulin, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, koska äiti on aina raahannut häntä pitkin perämetsiä…. Hitsi, että olen iloinen!